Pienen vauvan kanssa uuteen arkeen opettelu sujuu harvemmin ilman minkäänlaisen tuen tarvetta. Korona huolettaa nyt kaikissa perheissä - myös vauvavuoden keskellä eläviä: Mitä jos joku perheestämme joutuu tehohoitoon? Miten jaksan ilman mammakavereita ja henkirei’iksi muodostuneita leikkihetkiä? Miten isovanhemmilta kipeästi kaivatun avun käy? Näitä kysymyksiä pohtii myös esikoisensa joulukuussa saanut äiti, Tiina.
Korona vauvavuoden keskellä
Tiina, 26, synnytti joulukuun alussa hartaasti toivotun esikoisensa. Noin kuukausi tämän jälkeen mediassa alkoi näkyä uutisia Kiinassa liikkuvasta viruksesta. Myöhemmin selvisi, että tartuntatauti on uusi koronavirus, COVID-19.
Maailmanlaajuisesti 2 miljoonan tartunnan raja meni rikki huhtikuun kolmannella viikolla. Tiedämme, että tämä aika on huolestuttavaa kaikille ja sinulla saattaa olla erityisiä huolia, mikäli olet raskaana tai sinulla on vauva. Onko huoli astunut myös teidän perheeseen, Tiina?
- Alussa en osannut huolestua, enhän kuulu riskiryhmäänkään. Kun äitini sai kuumetaudin, niin ahdistukseni kasvoi. Onneksemme se osoittautui tavalliseksi kuumetaudiksi. Nyt olen ymmärtänyt, että parhaiten voin suojautua olemalla kotona. Korona vauvavuoden keskellä ei ole kyllä ainakaan helpottava tekijä!
Nyt kun kotona oleilua on jatkunut vauvaperheissäkin jo kuukausia, niin toisissa perheissä yksinäisyys on tuntunut tavallistakin raskaammalta.
- Ehdin jo tottua siihen ajatukseen, että eläkkeellä oleva äitini vierailee meillä säännöllisesti ja pystyn jakamaan arjen ilot ja huolet myös mammakavereideni kanssa kasvotusten. Tässä vaiheessa vauvavuotta kuvittelin, että meidän päiviä täyttää myös kerhot ja kirjastovierailut. Nyt aktiviteetteja on saanut keksiä kotona ja riskiryhmään kuuluvaa äitiäni en ole uskaltanut tavata kuin Skypen välityksellä.
- Nyt meillä on ollut tietenkin enemmän aikaa perheenä, mutta kyllä yksinäisyys toisinaan painaa. Huomaan pohtivani toisinaan, että olisinko parempi äiti lapselleni, jos saisin jakaa ajatuksiani enemmän muiden kanssa. Mutta tätä kai tämä vanhemmuus on - siinä vuorottelevat rakkaus ja onnentäyteiset hetket sekä pelko ja jopa avuttomuus. Pieniltähän nämä murheeni tietenkin kuulostavat. Varmaan jokainen äiti miettii toisinaan, että olenkohan riittävän hyvä vanhempi.
Onko jotain, joka on auttanut sinua jaksamaan?
- Kyllä vain. Meille on ollut alusta saakka tärkeää, että päivään kuuluu tietyt rutiinit. Unirutiinista on tullut meille erittäin tärkeä asia: kylvyn jälkeen rasvaamme vauvan, luemme iltasadun ja käymme sylittyjen kautta nukkumaan. Tämä rutiini sopii meille. Huomaan, että rutiinin säännöllisyys on auttanut vauvaani rauhoittumaan ja laskeutumaan uneen. Yritän myös tankata itselleni energiaa päivittäisestä hemmotteluhetkestä: yleensä se on kuuma suihku.
Apua on mahdollista saada
Jos arki tuntuu liian raskaalta etenkin nyt koronan keskellä, niin neuvolaan kannattaa olla yhteyksissä. Esimerkiksi imetysohjausta sekä kasvukontrolliseurantaa tehdään yhä. Avun pyytäminen voi joskus tuntua raskaalta ja jopa sietämättömältä, mutta kenenkään ei tarvitse jaksaa yksin.
LullaMe Solina on syntynyt helsinkiläisen äidin avuntarpeesta koliikkiesikoisensa vauvavuotena. Kuukausia kestäneen valvomisen ja tuntikausia kestäneiden hytkytysten jälkeen Hanna vannoi, että heti kun hän saisi levättyä, hän yrittäisi helpottaa muiden vauvaperheiden elämää ja kehittäisi tuotteen, josta hän tyttärensä kanssa vain unelmoi. Lue lisää uniapuristamme täältä.
Olisi mukava kuulla myös teidän arjen rutiineista koronan keskellä. Mikä on sinun hemmotteluhetkesi?
Leave a comment: