Yhteiskunnan muuttuessa myös vanhemmuus muuttuu. Asiat ovat harvoin niin mustavalkoisia, että voisimme lokeroida itsemme vain tietynlaisen vanhemmuustyylin toteuttajiksi, mutta tunnistatko itsesi seuraavista luonnehdinnoista? Tai ehkä ystäväsi?
”Vanhemmuus on mahdollisuus muuttaa yhteiskuntaa”
Voimaannuttavan vanhemmuuden edustajat (Empowered parenting) voimaantuvat äitiydestä ja pitävät vanhemmuutta mahdollisuutena rakentaa parempaa yhteiskuntaa. Heillä on usein jo useampia lapsia ja he suhtautuvat kriittisesti joihinkin vanhemmille asetettuihin vaatimuksiin. "Teen tavallani!" -ajattelu on heille ominaista.
He kokevat tulleensa hieman huijatuksi sen osalta, mitä vanhemmuus todella on ja haluavat toimillaan edistää aitoa vanhemmuutta ja tuoda sen näkyväksi kaikkine puolineen. He tietävät, että vanhemmuus voi olla myös yksinäistä ja syyllisyys esimerkiksi omasta ajasta on toisinaan piinaavaa ja heidän mielestään äitiyttä ja perheen valintoja arvostellaan liikaa. #stopmomshaming -ajattelu on heillä vahvassa.
Heidän prioriteettinsa muuttuvat lasten myötä, mutta he eivät halua menettää entistä minäänsä täysin.
Tämä vanhemmuustyyppi ei ole fanaattisesti minkään yhden metodin kannattaja, vaikka he lukevat ja ovat tietoisia asioista, vaan he yhdistelevät trendejä omalla tavallaan. He ostavat paljon käytettynä, mutta sijoittavat mielellään tuotteisiin, joita he käyttävät paljon.
”Olen muutakin kuin äiti”
Itsetietoisen vanhemmuuden (Self-aware parenting) edustajat priorisoivat omat tarpeensa moderneina ja itsenäisinä yksilöinä. Heille on tavallista siirtää äidiksi tulemista mahdollistaakseen ei-äidillisen elämäntavan mahdollisimman pitkään. He rakastavat matkustamista, festareita, ystäviään ja puolisoaan.
He kammoksuvat ajatusta siitä, että heidät nähtäisiin vain äiteinä. He kokevat usein useita identiteettikriisejä ennen ja jälkeen lapsen syntymän ja ajatukset kuten ”Tuleeko minun valita itseni ja uran välillä”, "Mitä jos imetys ei vaan ole mun juttu", ”Muuttuukohan suhteeni kumppaniini”, ”Mitäköhän rinnoilleni käy” ovat tavallisia. Näiden persoonien on vaikea tottua ajatukseen, että pieni ihminen on 24/7 riippuvainen vanhemman hoivasta.
He ratkaisevat ongelmat usein käytännönläheisesti ilman draamaa. He eivät ole lukeneet äitiydestä juurikaan, joten perusolettamukset ovat usein ”perinteisestä vanhemmuudesta”. Näille persoonille ei ole vaikeuksia pyytää apua. He rakastavat lapsiaan yli kaiken, mutta haluavat myös tulla nähdyksi muissa konteksteissa.
Tälle vanhemmuustyypille on tavallista, että he etsivät tuotteita ja ratkaisuja, jotka takaavat levon jokaisessa tilanteessa. He etsivät helpoimpia siedettäviä ratkaisuja ja haluavat, että vauvan lisäksi myös he saavat lepoa. Heidän mukaan teknologian tarkoitus on saada heidän elämä helpommaksi. He etsivät tuotteita, jotka mahdollistavat myös itsestä huolehtimisen ja palautumisen.
”Vain parasta lapselleni”
Tämä vanhemmuustyyppi (Tracking parents) perustaa lastenkasvatuksen ”positiiviseen vahvistamiseen”. He ostavat lapselleen kaiken tarpeellisen panostaen laatuun ja turvallisuuteen. He toivovat, että heidän lapset menestyvät niin älyllisesti kuin urheilullisestikin. Tämän vanhemmuustyypin edustajat kokevat, että heidän tulee olla hyviä roolimalleja ja noudattavatkin tiukkoja aikatauluja sekä pitävät rutiineja tärkeinä.
Nämä vanhemmat eivät usko, että kaikki tulee luonnollisesti, vaan he haluavat tutkittua tietoa tehdäkseen oikeita ratkaisuja. Äitiys on heidän elämänsä tärkein projekti, johon täytyy olla täysin valmistautunut.
”Lapsi kertoo, mitä tarvitsee”
Lapsentahtiseen vanhemmuuteen (Baby-led parenting) kuuluu, että vanhemmat muuntautuvat lapsen kehityksen edetessä ja luottavat ns. luontaiseen kehitykseen. Tavanomaista heille on esimerkiksi pitkä imetys, perhepeti, kantovälineet, sukupuolineutraalius, lapsen itsemääräämisoikeus sekä maanläheisyys.
He noudattavat kunnioittavia rajoja sanktioiden sijaan ja korostavat empatian tärkeyttä. He vuokraavat mieluummin omistamisen sijaan ja panostavat tuotteiden sijaan mieluummin kokemuksiin.
Lue lisää: Vinkit vastasyntyneen vauvan nukuttamiseen
Tunnistitko itsesi vai oletko selkeästi sekoitus useampaa vanhemmuustyyppiä? LullaMe:n tiimin jäsenet ainakin löysivät osuvia kuvauksia!
Lähde:
Childcare Trends 2019-2020. AIE del la Infancia (Association of Innovative Children's Companies) & AIJU (Technological Institute For Children's Products and Leisure).
Leave a comment: